IKÄÄNTYNEIDEN SUOJELUA VAI SYRJINTÄÄ?

Koronavirustartunta tuottaa ikääntyneille monin verroin nuorempia suuremman vakavan sairastumisen ja kuoleman riskin. Tämän ei pitäisi yllättää ketään, koska ikääntyneillä on muita suurempi riski sairastaa muitakin laajalle levinneitä ja potentiaalisesti tappavia tauteja. 

Vuonna 2018 Suomessa kuoli noin 54 000 ihmistä. Heistä 85 % oli yli 65-vuotiaita. Keskimäärin siis viikoittain kuoli noin 920 ikääntynyttä. Keskeisiä kuolemansyitä olivat sydän- ja verisuonitaudit, syöpä ja dementia. Myös vähäisemmissä kuolemansyissä ikääntyneet ovat suhteessa väestöosuuteensa yliedustettuina.

Kaikki kuolevat joskus ja useimmat vasta ikääntyneinä. Kun kuolemaa kuitenkin pyritään viivästyttämään, on nähtävä kuolemisen kokonaiskuva, ei vain yhtä kokonaisuuteen verrattuna pienehköä kuolemansyytä. Koronapolitiikassa on yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi asetettu ikääntyneiden ja muiden riskiryhmien suojeleminen. Pitäisikö suojelemisessa ottaa paremmin huomion riskien kokonaisuus eikä vain koronariski? Muuten suojeleminen voikin kääntyä ikääntyneiden syrjimiseksi, niin terveyden kuin sosiaalisen ja yhteiskunnallisen osallistumisenkin suhteen.

Terveydenhuollon koronakestokyvyn turvaaminen iskee muiden terveysriskien hoitoon.

Terveydenhuollon kestokyvyn turvaaminen sekä epidemian leviämistä hidastamalla että voimavarojen siirtämisellä ”vähemmän kiireellisestä” toiminnasta koronahoitoon, diagnosointiin ja jäljittämiseen on ollut keskeinen valtion koronapolitiikan tavoite.  Myös tartuntariskejä lisäävien lähikontaktien välttämisen nimissä on lopetettu potilasryhmätoimintoja ja pyritty siirtämään asiakasvastaanottoja lähikontakteista ”etävastaanottoihin” (linkki 1, erityisesti sivut 28-29).

”Kiireettömästä hoidosta” nostetaan useimmiten esimerkiksi niin kutsutut ”elektiiviset” (ei päivystyspoliklinikalta hoitoon otettavat) kirurgiset toimenpiteet. Kuitenkin valtaosa kiireettömään ajanvaraukseen pohjautuvista vastaanottokäynneistä liittyy potilaiden diagnoosin ja hoitosuunnitelman tarkentamiseen, hoitotasapainon säilymisen seurantaan, uusien oireiden syyn selvittämiseen ja näihin liittyviin lääkehoidon ja itsehoidon ohjeiden mahdolliseen muuttamiseen.  Mahdolliset kirurgiset toimenpiteet ovat eräänlainen jäävuoren näkyviin tullut huippu. Merkittävä osa kiireettömistä käynneistä liittyy myös mielenterveyden ja päihdeongelmien hoitoon.

Terveydenhuollon arjessa ”kiireetön” voi tarkoittaa eri aikamääreitä. Esimerkiksi perusterveydenhuollon ajanvarausvastaanotolle pääsyn odotusajan rajana on pidetty pääsyä 7 vuorokauden kuluessa hoitoon. Tämä on viime vuosina täyttynyt noin 60 %:lla potilaista (linkki 2), mutta kuntien välillä on suuri eroja. Erikoissairaanhoidon kiireettömässä avohoidossa hoitopäätöstä edeltävä hoidon tarpeen arviointi lääkärin tutkimuksineen ja laboratorio- ym.  kokeineen pitäisi lain mukaan tehdä 90 vuorokaudessa. Tämän määräajan toteutumisesta ei ole tilastotietoa, koska THL:n mukaan (linkki 3) määräaikaasäädöstä tulkitaan eri tavoin eri sairaanhoitopiireissä. Potilaiden omaa kokemusta selvittäneen THL:n Finnsote-kyselytutkimuksen (linkki 4) mukaan noin 40 % suomalaisista kokee päässeensä riittävän nopeasti terveydenhuollon tutkimuksiin ja hoitoon. 

Voimme arvioida, että koronakriisiä edeltävänä ”vanhan normaalin aikana” siis järjestelmän mielestä noin 40 % ja potilaiden mielestä noin 60 % kiireettömään avohoitoon pääsystä tapahtui liian myöhään. Koronakriisin ensimmäisinä kuukausina kiireettömään hoitoon tulo väheni radikaalisti. Perusterveydenhuollon vastaanotoilla vähenemä oli yli 60 % (linkki 5).

Erikoissairaanhoidossa on korona-aikana mitattu vastaanottokäyntien sijasta kiireettömien leikkausten määriä.  Ne ovat vähentyneet normaalisti vain lomakausisulkujen aikaan nähtyyn tasoon (linkki 1). Leikkaukset ovat luultavasti vähentyneet radikaalimmin kuin kiireettömien avohoitokäyntien määrä, mutta kertovat jotakin yleisemminkin kiireettömän toiminnan supistumisen mittasuhteesta.

Pienimpien lasten lisäksi kiireettömiä ajanvarauskäyntejä ja hoitotoimenpiteitä on eniten ikääntyneillä potilailla. Supistuksia ei ole juurikaan kohdistettu pienimpien lasten palveluihin. Siksi supistukset ovat mitä ilmeisimmin kohdistuneet suurelta osin ikääntyneisiin.

”Vanha normaali” kiireettömässä hoidossa ei tyydyttänyt sen paremmin hoidon järjestäjien kuin potilaidenkaan näkemystä riittävän nopeasta hoitoon pääsystä. Koronakriisin ensimmäisten kuukausien aikana pääsyajat ovat mitä ilmeisimmin pidentyneet entisestään. Jos suuntaa ei päättäväisesti käännetä, seurauksena on paljon sairastavien ikääntyneiden kannalta varsin ikävä ”uusi normaali”.

Kiireettömään hoitoon tulon alenemiseen on esitetty kaksi pääsyytä. Potilaiden hakeutuminen palveluun ja jopa varattujen käyntien peruminen on osittain johtunut siitä, miten potilaat ovat kokeneet ja ymmärtäneet koko koronaan liittyvän mediakohun sanoman. Ilmeisesti on pelätty joutumista paikkoihin, joissa voi olla tartunnan levittäjiä. Ikääntyneitähän on velvoitettu välttämään ulos kotoa tartuntariskien lähelle menemistä. Terveydenhuoltojärjestelmässä taas on siirretty kiireettömiä hoitoa ja vastaanotoille kutsuja, muutettu ajanvarausohjeistuksia ja -käytäntöjä ja keskitytty koronapalveluista tiedottamiseen. Kummastakaan ei voi syyttää potilaita. Koronanhallintapolitiikalla on ollut merkittävä vaikutus molempiin. 

Suomessa ei terveyspalveluihin pääsyn vähenemisen terveysvaikutusten suuruutta ole vielä juurikaan arvioitu. Englannissa arvioidaan, että suuruusluokaltaan Suomea vastaava hoitoon tulemisen väheneminen voisi jatkuessaan vuoden johtaa jopa 18 000 ylimääräiseen syöpäkuolemaan, kun syövät ehtivät vaikeahoitoisemmalle asteelle (linkki 6). Samoin englannissa on arvioitu (linkki 7), että maan päivystysvastaanotoilla on sydänkohtausoireisten potilaiden määrä vähentynyt korona-aikana noin 5000 potilaalla kuukaudessa. Aleneman ei arvioida johtuvan vähemmästä sairastamisesta vaan potilaiden liian koviksi nousseista hoitoon tulon kriteereistä. Englannissa on asukkaita 10 kertaa enemmän kuin Suomessa, joten tällaisten koronapolitiikan mahdollisten haittavaikutusten suuruusluokkakin on vähintään kymmenkertainen Suomeen verrattuna.

Ikääntyneiden kotioloihin eristämisen haitat 

Terveydeltään jo ennestään hauraiden vanhojen ihmisten pitkäaikaiseksi venyvä pitäminen koronapolitiikassa päätetyssä ”karanteenia vastaavassa olosuhteessa” kotiinsa eristettynä, on iso terveysriski. Valtiosihteeri Hetemäen koronakriisin exit-strategian alkua valmistelleen työryhmän muistiossa (linkki) todetaan terveys- ja hyvinvointiriskejä syntyvän erityisesti ikääntyneiden liikunnan vähenemisen ja kontaktien vähenemisen vuoksi. Ryhmä ei kuitenkaan anna määrällistä arviota riskistä. Jyväskylän yliopiston kansanterveystieteen professori Taina Rantasen arvion mukaan jopa 80 000:n vielä omin avuin kotioloissa selviävän ikääntyneen terveys ja toimintakyky uhkaa liikunnan vähenemisen vuoksi heikentyä tavalla, joka moninkertaistaa heidän palvelutarpeensa ja samalla romahduttaa hyvinvointia (linkki 8). Mielenterveysriskeistä en ole nähnyt vielä numeroina esitettävää arviota.

Ikääntyneisiin kohdistuvien rajoitustoimenpiteiden taloudelliset haitat ovat olleet vähän esillä yleisen rajoituspolitiikan taloudellisten haittavaikutusten yhteydessä. Muista rajoituksista osa kohdistuu suoraan taloudelliseen toimintaan. Tällaisia ovat esimerkiksi ravintoloiden ja kahviloiden sulkemiset, yli 10 hengen kokoontumista edellyttävän liikunta-, kulttuuri- ja muun palveluliiketoiminnan estäminen sekä yritysten logistiikkaa haittaavat kotimaan ja erityisesti ulkomaan liikkumisen rajoitukset. Merkittävä osa taloudellisista vaikutuksista syntyy epäsuorasti. Esimerkiksi lasten palvelujen sulkemiset ja lähikontaktien välttäminen vähentävät työikäisten mahdollisuuksia palkkatyöhön, yrittäjyyteen ja monien palvelujen käyttöön. Teollisuuteen vaikutukset tulevat pandemian globaalien vaikutusten kautta, alihankintaketjujen häiriöiden ja tuotteiden kysynnän alenemisen kautta.

Taloudellisesti vähiten vahingollisia taitavat olla eläkeikäisiin kohdistuvat rajoitukset. Toki heidänkin palvelujen käyttönsä vähentyy.  Eläkeikäisten ostovoima on kuitenkin keskimääräistä pienempi ja kohdistuu siksi suuremmalta osalta välttämättömyystuotteisiin, joita myös ”karanteenia vastaavissa olosuhteissa” elävien 70 vuotta täyttäneiden on lähikontakteja välttäen hankittava.  Eläkeläisten toimeentulokin on turvattu tavalla, jota koronakriisi ei välittömästi uhkaa. Ikääntyneisiin kohdistuvien rajoitusten jatkamiselle muita ryhmiä pidempään on siis tartuntojen vähentämisen lisäksi myös taloudellisten haittojen vähäisyyteen liittyvä peruste.

Liian koronakeskeinen ikääntyneiden suojelu

Koronan hallinnassa on korostettu ”kokonaiskuvan” tärkeyttä, jotta yksittäiset toimenpiteet voidaan mitoittaa kokonaisuuden kannalta oikein. Tätä kokonaiskuvan tärkeyttä on syytä korostaa myös ikääntyneiden terveyden suojelussa. Muuten voi käydä niin, että koronan hoito ehkä onnistuu, mutta potilas kuolee (johonkin muuhun).

Olisiko niin, että koronan hallinnassa on ollut liiallista insinöörimäistä koronaepidemiologeihin ja koronatalousasiantuntijoihin nojaavaa keskittymistä vain koronaan, kokonaisuuden kustannuksella? Sosiaali- ja terveysministeriö on tiettävästi uusimassa ohjeitaan 70 vuotta täyttäneiden koronariskin välttämisestä. Jään odottamaan, mitä tulee meille annetun ”velvoitteen” asettua ”karanteenia vastaaviin olosuhteisiin” tilalle.

Kommentointi on suljettu.

css.php